Seuran historiaa ja edelliset vuosijulkaisut

Grankulla IFK Fotboll (lyh. GrIFK) on vuonna 1925 perustetun kauniaislaisen urheiluseura Grankulla IFK:n jalkapallojaosto, jonka nykymuotoinen toiminta aloitettiin vuonna 1963. Seuran edustusjoukkue pelaa kaudella 2023 Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla miesten Kakkosessa. Kaiken kaikkiaan seuralla on reilu kaksikymmentä joukkuetta ja eli seitsemänsataa pelaajaa. Naisten edustusjoukkueen toiminta päättyi kauteen 1982. Kaudelle 2023 seura perusti uuden naisten joukkueen, joka aloitti taipaleensa Nelosesta kohti sarjanousuja.

Nykyisen GrIFK:n jalkapallojaoston perustaja oli Karl-Erik Sundell joka käynnisti toiminnan keväällä 1963. Toinen innoittaja oli vahvasti jalkapallotaustainen urheilu-kentän vahtimestari Pentti Timonen. Jalkapalloa oli toki pelattu seurassa aikaisemminkin sekä 30- että 40-luvulla mutta toiminta oli molemmilla kerroilla hiipunut nopeasti. 50-luvun alussa valmistunut hieno nurmipintainen keskuskenttä kuitenkin paransi merkittävästi lajin edellytyksiä.

Nykyisen kaupungintalon kohdalla sijainnut hiekkakenttä oli sitä ennen toiminut pelikenttänä. Myös ruotsinkielisen koulun oppilaskodilla oli oma pieni kenttänsä. Keväällä 1963 toiminta pääsi vauhtiin ja sarjoihin ilmoitettiin kaksi joukkuetta, A- ja D-juniorit, joista valitettavasti vain jälkimmäinen pelasi sarjansa loppuun. Kenttäpulan takia kevään harjoitukset pidettiin luonnonniityllä nykyisen kirjaston takana. Ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin keskusurheilukentällä 9.5.1963 jolloin D-juniorit seuraavalla joukkueella voittivat Helsingin Palloseuran numeroin 2-1.

1963, kuva 1

Kuva 1, 1963:

Ylärivi vas.: Risto Varjamo, Mr X, Paavo Velten, Mårten Snabb, Georg-Erik Grotenfeldt, Jouni Nyman, Hannu Tarkkonen.

Alarivi vas.: Jussi Kari, Seppo Tarkkonen, Harri Timonen, Jarmo Apaja, Östen Schau-man, Claes-Göran Ollberg.

Valmentajana toimi Karl-Erik Sundell.

Pelipaidat oli lainattu jääkiekkojaostolta ja kuten kuvasta voi todeta oli nappulakengät vielä pannassa tässä ikäluokassa.

Joukkue sijoittui seitsemän joukkueen sarjassa neljänneksi. Seuraavana vuonna, 1964, oli jälleen kaksi joukkuetta tulessa. C-juniorit ylsivät neljänneksi omassa sarjassan jossa taakse jäivät m.m. Leppävaaran Pallo, Pitäjänmäen Tarmo ja Kilo IF. Valmentajana toimi edelleen Karl-Erik Sundell joka toimi nyt myös virallisestikin perustetun jaoston puheenjohtajana.

Uudella edustusjoukkueella sen sijaan meni huonommin. Granin edelle Helsingin piirin alimmassa sarjassa (IV luokka) sijouttuivat m.m. sellaiset jalkapallosuuruudet kuin Makkabi, US-44, Höpli, Kierre, FToive, RuiK ja Zoom. Lopullinen sijoitus joukkueella oli yhdeksäs ja kuvaavaa oli että joukkue sai 12 ottelussa aikaiseksi vain 10 maalia.

Vuosi 1965 oli C-junioreilla erinomainen ja joukkue sijoittui sarjassaan Tapion Hongan jälkeen toiseksi. Edustusjoukkue jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi, eli siis ei menestystä.

Kauteen 1966 seura lähti kahdella miesten joukkueella taktisista syistä jotta toinen joukkueista nostettaisiin sarjaa ylemmäksi, niin kuin myöskin kävi. Tulokset kuitenkin molemmilla joukkueilla vaatimattomat kuten myös B- ja D-junioreilla.

Suuri muuttoliike Kauniaisiin 60-luvun puolessavälissä johti toiminnan voimakkaaseen laajenemiseen ja kauteen 1967 lähdettiin jo edustusjoukkueen lisäksi kolmella juniorijoukkueella.

Myös Granin oma nappulaliiga aloitti toimintansa. Vuosi oli edustusjoukkueen ehkä heikoin kautta aikain. Sarjassa joukkue jäi viimeiseksi (tehtyjä maaleja 14 ottelussa 7) ja Suomen Cupissakin tuli lähtöpassit heti ensimmäisellä kierroksella.

Viitteitä paremmasta tulevaisuudesta nähtiin jo seuraavana vuonna, 1968, kun edustusjoukkue sijoittui kolmanneksi, B-juniorit ylsivät pokaali-sarjaan ja C- ja D-juniorit olivat Tapion Hongan jälkeen kakkosia omissa sarjoissaan. Ikämiehetkin olivat ensimmäistä kertaa sarjapeleissä mukana.

1969 oli suurten muutosten aikaa. Carl-Wilhelm Rosenlew oli uusi jaoston puheenjohtaja, Ove H Rehn uusi edustusjoukkueen joukkueenjohtaja ja Kurre Eklund uusi pelaajavalmentaja. Tulosta syntyi heti, joukkue voitti ylivoimaisesti sarjansa ja sittemmin myös piirin mestaruuden, seuran ensimmäisen. Kausi oli myös A- ja B-junioreilla erinomainen.

GRANI SUPPORTERS CLUB PERUSTETTIIN 1978

1970-luku

1970 oli seuraavan sarjanousun paikka. Joukkuetta vahvistettiin entisillä mestauussarjapelaajilla Leffe Mattsonilla ja Ilkka Hailalla (molemmat ex-Kiffen) joista Leffe myös valmensi joukkuetta. GrIFK voitti kakkosluokan piirinmestaruuden ja myös IV divisioonan karsintasarjan ja siten joukkue nousi ensimmäistä kertaa Suomen Palloliiton sarjoihin.

Menestys sai jatkoa vuonna 1971. Edelleen vahvistunut joukkue voitti IV divisioonan ja nousi kolmoseen.

Suomen Cupissakin GrIFK hävisi HJK:lle vasta jatkoajan jälkeen joten tulevaisuus näytti valoisalta. Kun vielä piirin finaalissa Tapion Honka kaatui 2-1 oli kausi lähes täydellinen.

Piirin sarjoissa Grania edusti jo yhdeksän joukkuetta joten määrällisestikin toiminta rupesi olemaan uomissaan.

Nyt ei kehitystä pysäyttänyt enää mikään. Ove Rehnin johdolla ja Leffe Mattssonin valmennuksessa edustusjoukkue nousi kakkoseen vahvistuneella joukkueella jossa esiintyivät m.m. John Cole, Kim Strömberg, Aimo Hämäläinen ja Gary Sundberg HIFK:sta ja Juhani Salo Kiffenistä. Myös Hongasta tulleet Kari Kallio ja Bo-Erik Tötterman olivat selkeitä vahvistuksia.

Joukkue oli erinomainen sekoitus vanhaa ja nuorta kun jo mainittujen veteraanipelaajien rinnalla pelasivat seuran omat juniorikasvatit Paavo Velten, Fiffi Ollberg ja Jorma Österholm.

Piirin mestaruuden voittivat 1972 sekä edustus- että reservijoukkue. Juniorijalkapallo haki vielä tasoaan.

1972 nousujoukkue kuvattuna Hangossa.

Ylärivi vas.: Leif Mattsson, Ove Rehn, Risto Saari, John Cole, Kari Kallio, Aimo Hämäläinen, Bo-Erik Tötterman, Markus Sell, Gary Sundberg, Peter Granqvist, Jorma Österholm, Juhani Salo, Matti Lindholm.

Alarivi vas.: Fiffi Ollberg, Heimo Lajunen, Kim Strömberg, Kari Nikulainen, Reijo Viippola, Paavo Velten.

Vuonna 1973 Grani oli siis ensimmäistä kertaa II-divisioonassa. Ove Rehn oli toista kautta sekä jaoston puheenjohtaja että edustusjoukkueen joukkueenjohtaja. Kurre Eklund palasi Porvoosta valmentajaksi ja vahvistuksiksi hankittiin kaksi maajoukkueessakin pelannutta, Stig-Göran Eriksson ja Torbjörn Wiik. Onnistuneita hankintoja kaikki ja kun vielä sekä Aimo Hämäläinen että Paavo Velten pommittivat 12 maalia mieheen oli hyvä tulos taattu. Kuudes sija oli mainio saavutus ensikertalaiselta joka kaiken lisäksi joutui pelaamaan koti-ottelunsa evakossa Helsingin pallokentällä kun Kauniaisten keskuskentän nurmi uusittiin.

Bo-Erik Wiberg korvasi Suomen Palloliiton puheenjohtajaksi valitun Ove Rehnin jaoston puheenjohtajana mutta joukkueen johto ja valmennus säilyi entisissä käsissä.

Kurre Eklund halusi kolme vahvistusta, nuoret Kai Haaskivi (HJK) ja Martti Holopainen (Honka) sekä Kiffenistä kokeneen Timo Toivosen ja sai kaikki haluamansa joista varsinkin kaksi ensin mainittua onnistuivat erinomaisesti.

Lopputulos oli neljäs sija kakkosen itälohkossa. Aimo Hämäläinen (13) ja Kai Haaskivi (9) olivat parhaat maalintekijät.

Muutakin tapahtui jalkapallointamalla 1974. Syksyllä reservijoukkueen pelaajat päättivät perustaa uuden seuran, Team Granin, mikä mahdollistaisi myös heille nousumahdollisuudet sarjasysteemissä.

Vuoden 1975 uusi valmentaja, Kalle Ström, ei saanut parasta mahdollista alkua pitkälle uralleen Granin jalkapallossa. Joukkue heikentyi merkittävästi kun edellisvuoden vahvistukset Haaskivi ja Holopainen siirtyivät HJK:hon ja Stigu Eriksson piti välivuotta.

Uudet pelaajat, Jari Koskela, Jorma Salmela ja Reijo Aholainen eivät ollet kakkosen tasoisia pelimiehiä ja joukkue jäi kahdenneksitoista ja putosi kolmoseen.

Positiivista granilaisittain oli kuitenkin nuorten Jan Selinin ja Kenneth Nymanin mukana olo edustusjoukkueessa.

Myös naisjalkapallo otti ensiaskeliaan Kauniaisissa Elisabeth Rehnin johdolla.

Team Grani aloitti nousunsa kohti Palloliiton sarjoja nousemalla viidenteen divisioonaan. GrIFK:n käynti kolmosessa jäi kuitenkin yksivuotiseksi. Kalle Ström pystyi viemään joukkueensa sarjavoitton ja siten takaisin kakkoseen. Jan Selin, Kenneth Nyman, Stig-Göran Eriksson, Fiffi Ollberg, Paavo Velten ja uusi Jukka Somerharju muodostivat sellaisen rungon että hyviä tuloksia oli jatkossakin luvassa. Myös Ove Rehnin paluu joukkueenjohtajaksi oli merkittävä.

Suomen Cupissa Grani kohtasi jälleen HJK:n joka taas tarvitsi jatkoajan IFK:n kukistamiseen.

Piirin sarjoissa Granista pelasi edari, ikämiehet, naiset ja viisi juniorijoukkuetta. Myös nappulatoiminta oli voimissaan. Team Grani nousi nyt jo neloseen.

Kaudesta 1977 tuli historiallinen kun joukkue Kalle Strömin johdolla onnistui nousemaan ykköseen. Pelaajahankinnat onnistuvat nappiin kun Östen Brännäs, Jorma Ukkola, Hannu Saarelainen ja Lassi Kuosmanen osoittautuivat kaikki selkeiksi vahvistuksiksi. Paavo Veltenin pitäessä välivuotta vahvistukset olivatkin tarpeen.

Jukka Somerharju teki 16 maalia ja Hannu Saarelaisen debyyttikausi tuotti 7 osumaa. Kun vielä 5 viimeisessä ottelussa Granin maalia vartioi loistavasti Ruotsin maajoukkueen entinen maalivahti Sven-Gunnar Larsson, joka Ove Rehnin hyvillä suhteilla saatiin pikakomennuksella hätiin kun Jan Selin loukkasi polvensa, niin nousu varmistui turvallisesti.

Sven-Gunnar Larsson tositoimissa ratkaisuottelussa keskuskentällä 2.10.1977.

Kausi 1978 sujui ykkösessä mainiosti. Kalle Ström jatkoi valmentajana ja joukkuetta vahvistettiin järkevästi HyPS:in Anssi Syrjäsellä, Heikki Laiholla ja Ponnistuksen Jukka Lassilalla jotka heti löysivät roolinsa joukkueessa. Omia juniorikasvatteja joukkueessa oli jo 8 joten siinäkin suhteessa suuntaus oli oikea. Lopullinen sarjasijoitus oli kahdeksas ja parhaina maalareina kunnostautuivat Hannu Saarelainen (9) ja Paavo Velten (6). Joukkueen kannattajat perustivat Grani Supporters´ Club nimisen yhdistyksen joka järjesti kannattajamatkoja kaikkiin edustusjoukkueen vierasotteluihin. Yhdistys oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja se keräsi jo ensimmäisenä toimintavuotenaan kiitettävät 139 jäsentä.

Kautta 1979 valmisteltiin huolella. Kalle Ström jäi pitämään välivuotta valmennuksesta ja hänen tilalleen Granin johtoryhmä Markus Sellin johdolla sai pestattua silloin vielä enemmän entisenä maajoukkuepelaajana tunnetun Martti Kuuselan joukkueen peräsimeen. Kuusela, jonka valmennuksen painopisteenä oli pallollisen taidon kehittäminen, osoittautui juuri oikeaksi valinnaksi Granin nuoren joukkueen vetäjäksi.

Vahvistuksiksi joukkue sai kaksi nuorten maajoukkueen lupausta, Pasi Jaakonsaaren HJK:sta ja Jyrki Maisonlahden HyPS:stä. Omien junioreiden osuus oli myös edelleen kasvussa, nyt jo lähes 50%.

Huhtikuun alussa joukkue kävi viikon mittaisella valmistautumisleirillä Hollannissa ja muutenkin valmistautuminen kauteen oli huolellista. Harjoitusvastustajana toimi m.m. Suomen Olympiajoukkue.

Ykkösessä joukkue ylsi viidenneksi ja pääsi syksyllä uusintaottelun (GBK) kautta SM-karsintasarjaan. Maaliahneet Pasi Jaakonsaari (17) ja Hannu Saarelainen (9) muodostivat vaikeasti pysäytettävän kärkiparin ja muutenkin joukkue oli Granin parhaita (ellei jopa paras) kautta aikain. Hienon kesän huippuhetkiin kuului myös englantilaisen liigaseura Leicester Cityn vierailu Kauniaisten keskuskentällä. Kuuluisan skotti-managerin, Jock Wallacen, luotsaama Leicester voitti ottelun niukasti 1-0 ja maksaneita katsojia oli paikalla ennätykselliset 1512. (ks. kuva alla).

Myös B-juniorit pelasivat hienon kauden joka päättyi seuran ensimmäiseen piirinmestaruuteen junioritasolla. Team Grani täydensi mainiota kautta nousemalla kolmoseen lähes täysin granilaisin voimin.

Kuriositeettina voidaan myös mainita että Seppo ”Nitti” Nuuttila toimi GrIFK:n toimitusjohtajana lyhyen jakson kaudella 1979. Homma ei kuitenkaan toiminut.

Valitettavasti Martti Kuusela siirtyi HJK valmentajaksi ja vei mukanaan maalipyssy Pasi Jaakonsaaren. Kun vielä Grani-ikoni ja yleisön suursuosikki Paavo Velten päätti lopettaa pelaajauransa ja uusi valmentajapari Kalle Ström / Össe Brännäs saanut parhaita edellytyksiä kaudelle 1980.

Menetettyjen pelaajien korvaajiksi saadut Juha-Pekka Närhi ja Kalevi Oja (molemmat poikien maajoukkuemiehiä) eivät olleet aivan edeltäjiensä tasolla ja kaudesta tuli vaikea. Kymmenes sija alkusarjassa ja joutuminen alempaan loppusarjaan josta kauden päätteeksi putoaminen kakkoseen.
Uusi sarjaottelujen yleisöennätys näki kuitenkin päivänvalon kun GrIFK – Jaro-ottelua seurasi 779 maksanutta katsojaa.

Hangö IK - GrIFK 1972

Edari 1973

Edari 1975

Edari 1977

GrIFK - Hirvensalon Heitto: Ykköseen sarjanousu 1977. Sven-Gunnar Larsson "lainassa"

GrIFK - Hirvensalon Heitto sarjanousu 1977

Edari 1978

GRIFK - GBK 1979, JORMA UKKOLA

1979

1980-LUKU

Uutta nousua haettiin uuden valmentajan opein kun Matti Keisalo tarttui ruoriin. Kalle Ström siirtyi Team Granin valmentajaksi ja myös IFK monivuotinen tukipilari Fiffi Ollberg otti suunnakseen Teamin. Pelaajahankinnoissa onnistuttiin vaihteeksi oivallisesti kun sekä HyPS:n Jyri Väisänen että Ruotsista paluun tehnyt Tom Källström onnistuivat. Jyri Väisäsen (15) ja Hannu Saarelaisen (9) maaleilla joukkue voitti kakkosen lohkonsa ja nousi takaisin ykköseen.

A-juniorit voittivat piirin mestaruuden joten myös junioripuolella syntyi tulosta.
Kun vielä uusi puheenjohtaja Veikko Vartio yhdessä hienon tukiryhmän (FC Grani) kanssa saaneerasi talouden kuntoon kaikki näytti hyvältä tulevia satsauksia varten. Team Grani nousi Kalle Strömin johdolla takaisin Kolmoseen jännittävien karsintojen jälkeen.
Uusi jalkapalloseura, Grani Rowdies, perustettiin myös Kauniaisiin 1981.

Kaudessa 1982 oli katastrofin ainekset. Heikki Laiho ja Jape Maisonlahti siirtyivät Lahteen ja J-P Närhi takaisin Lohjalle. Uusia vastaavia vahvistuksia ei tuntunut löytyvän. Ex-ammattilainen Arto Tolsakin oli tulossa mutta paluu jäi vain yksiin harjoituksiin.

Kaikki viittasi putoamiseen kunnes kevätkierroksen jälkeen päädyttiin valmentajan vaihtoon. Taktinen guru Össe Brännäs korvasi Matti Keisalon ja kaksi kesken kauden mukaan tullutta kovan luokan vahvistusta käänsivät kurssin. Pekka Kaartinen vahvisti keskikenttää ja Granin kaikkien aikojen paras brittivahvistus Paul Culpin kärkeä. Culpin olikin Hannu Saarelaisen ohella Granin paras maalintekijä 8 osumallaan ja sarjapaikka pystyttiin varmistamaan syksyn loppusarjassa. Källström-Saarelainen-Kaartinen-Culpin olikin nelikko, joka olisi pitänyt joukkueen kuin joukkueen Ykkösessä.
Sekä A- että B-juniorit voittivat piirin mestaruudet, joten täydennystäkin edustusjoukkueeseen oli tulossa.

Naisten jalkapallo loppui valitettavasti Kauniaisissa tähän kauteen.

1983 oli onnistunut kausi edustusjoukkueelle. Össe Brännäs / Bosse Tötterman jatkoivat valmentajina. Pelaajarunko edellisvuodesta pysyi hyvin koossa ja 5 viime vuoden A-junioreista nostettiin mukaan (mm. Jari Vanhala). Paul Culpin oli nyt mukana alusta alkaen ja myös Pekka Kaartista odotettiin kotiin USA:sta kesällä.

Loppusijoitus runkosarjassa oli kuudes ja alemmassa loppusarja toinen. Culpin ja Saarelainen olivat taas tutun tehokkaita kärjessä, 12 ja 6 maalia. Nuorista Jari Vanhala ilahdutti neljällä maalillaan.

Östen Brännäs jättäytyi työkiireiden vuoksi pois valmennustehtävistä ja valmennusvastuu siirtyi parivaljakolle Matti Aarni – Timo Lounio. Aarni ei kuitenkaan ollut tehtäviensä tasalla ja sai jo aikaisessa vaiheessa lähtöpassit.

Lounio sai joukkueeseensa yhden kovan kotimaisen vahvistuksen, Arto Keisalon, joka heti ensimmäisellä kaudellaan laukoi 10 maalia.
Edellisvuosien tehobritti Paul Culpin toi nyt mukanaan Leicesteristä Richard Hillin, joka osoittautui ihan kaverinsa veroiseksi pelimieheksi. Molemmat britit tekivät sittemmin hienot urat kotimaassaan. Culpin taitaa muuten edelleenkin omistaa Conference-liigan yhden kauden maaliennätyksen (41 maalia kaudella 1983/84). Granin loppusijoitus Ykkösessä 1984 oli tyydyttävä seitsemäs sija, jonka arvoa entisestään nostaa 50% osuus omia juniorikasvatteja.

Kuvassa: Edustusjoukkue 1984
Ylh. vas.: Matti Aarnio, Hannu Suutarinen, Anssi Norovirta, Paul Culpin, Arto Keisalo, Richard Hill, Bo-Erik Engman, Sam Hindrén, Jaakko Toivanen, Jarmo Bäckman, Keijo Pietarinen, Timo Lounio.
Alh. vas.: Teppo Berg, Tom Källström, Kenneth Nyman, Hannu Saarelainen, Leo Liukkonen, Jan Selin, Jari Vanhala, Pertti Ruuhijärvi, Tomas Lönnberg, Vesa Kivilahiti, Juha Lehtonen.

A-juniorit voittivat taas kerran piirin mestaruuden, nyt Nalle Lundqvistin valmennuksessa.

Team Grani vuorostaan menestyi Suomen Cupissa pudottamalla ensin 3. kierroksella Kakkosen Hongan ja 4. kierroksella pelkästään maajoukkuepelaajista koostuneen TPS:n mestaruussarjajoukkueen jatkoajan ja rangaistuspotkujen jälkeen.

Jukka Erävuori korvasi Veikko Vartion jaoston puheenjohtajana ja valmentaja Lounio sai avukseen Jan-Henrik Janérin. Lounio sai kuitenkin lähteä jo toukokuussa ja Janér nousi ykköseksi apunaan Tom Källström. Ari Tiittasesta tuli edustusjoukkueen huoltaja.

Pelaajavahvistukset, Jouni Alen (TPS), Timo Tepsell (KPS) ja Jarmo Vierikko (HJK), eivät olleet Ykköseen riittäviä ja kun vielä vuoden 1985 brittivahvistus Stephen Saxby ei ollut edeltäjiensä veroinen, oli viimeinen sija ja putoaminen Kakkoseen tosiasia.

Kauteen 1986 lähdettiin uudella valmennustiimillä. Kokematon parivaljakko Ari Tiittanen-Jan Selin jakoi valmennusvastuun hyvällä menestyksellä.
Pelaajapuolta vahvistettiin nousu mielessä mm. Maisonlahden veljeksillä, Petteri Korkalalla ja Pekka Kaartisella. Ja nousu myös toteutui Granin voittaessa kakkosen itälohkon. Maalivahti Petteri Korkalan kausi oli sen verran onnistunut, että hänet myytiin kauden jälkeen ammattilaisseura Roda JC:n riveihin Hollantiin.

Vuosi 1987 oli tuloksellisesti Granin historian toistaiseksi paras. Ari Tiittanen jatkoi valmentajana ja kaikki nousijajoukkueen runkopelaajatkin olivat edelleen mukana. Brittimaalivahti Jeff Wood korvasi Hollantiin lähteneen Petteri Korkalan maalinsuulla ja kenttämiehitystä vahvistivat Matti Hannuksela ja Jarmo Eloranta. Ryhmä oli kaikin puolin toimiva ja loppusijoitus I-divisioonassa oli toinen, mikä tarkoitti pääsyä karsimaan paikasta mestaruussarjassa.

Jari Vanhala pommitti 13 maalia ja oli monen seuran kiinnostuksen kohteena. Uusi upea sarjaotteluiden yleisöennätys, 1242 maksanutta, kirjattiin GrIFK-KontU-ottelussa, mutta parempaa oli vielä tulossa.

Karsinnassa vastustajaksi asettui Kemin Palloseura, joka ennätysyleisön (1866) edessä kuitenkin valitettavasti osoittautui fyysisesti liian vahvaksi voittaen 2-0. Toinen osaottelu päättyi Kemissä kotijoukkueen voittoon 5-2. Hieno kausi ja upea kokemus kuitenkin kaiken kaikkiaan.

Huolestuttavaa oli kuitenkin se, että joukkueessa oli enää kaksi omaa juniorikasvattia; Jari Vanhala ja Robert Wahlstedt.
A-juniorit täydensivät hyvää kautta voittamalla piirin mestaruuden Christian Strömin valmennuksessa. Kauden jälkeen Crisu korvasi isänsä Kalle Strömin Team Granin valmentajana III-divisioonassa.

Lihavaa vuotta seurasi valitettavasti laiha. Jollain mystisellä tavalla Grani onnistui ajautumaan ennakkoon vahvalta tuntuneella joukkueella (Vanhala, Nissinen, Kaartinen, Mars, Virrankari, Wood, Alén jne.) karsimaan säilymisestä Ykkösessä. Puolueettomalla kentällä Leppävaarassa pelatussa karsinnassa Vantaan Pallo oli vahvempi numeroin 3-0.
Kautta synkensi entisestään maalivahti Jeff Woodin erottaminen huonon käytöksen takia. Myös valmentaja Tiittanen erotettiin kauden jälkeen. Talouksin on tiukilla ja tulevaisuus ei todentotta näyttänyt valoisalta.

Toisin kuitenkin kävi. Ari Tiittasen tilalle valmentajaksi tullut Jyrki Maisonlahti onnistui ilman yhtään tappiota nostamaan Granin takaisin Ykköseen kaudeksi 1990.
Harri Lehti onnistui erinomaisesti täyttämään Jeff Woodin paikan maalissa ja Jari Vanhala (21 maalia) ja Pertti Nissinen (14) osoittautuivat kerta kaikkiaan liian hyviksi Kakkoseen.

1990-LUKU

Tiukassa taloustilanteessa Jari Maisonlahti palkattiin pelaajavalmentajaksi veljensä Jyrkin tilalle kaudeksi 1990. Tämä ei osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi ja kun vielä kaavaillut vahvistukset (Risto Kuitunen, Tony Elomaa ja Kari Laakkonen) eivät täyttäneet odotuksia niin kylmät kävi. Joukkue sai Jari Vanhalan 14 maalista huolimatta kasaan vain 12 pistettä ja paluu kakkoseen oli tosiasia.

Vanhalan maalit herättivät kuitenkin ansaittua huomiota ja hän siirtyikin pikaisesti Pietarsaaren Jaron liigajoukkueeseen. Myös avainpelaajiin kuulunut Robba Wahlstedt jätti seuran kauden jälkeen siirtyäkseen Ekenäs IF:n riveihin. Paikattavaa siis jäi.

Kauden 1991 uusi pelaajavalmentaja Arto Keisalo sai apurikseen Kalle Lindholmin.

Pelaajamateriaali osoittautui kuitenkin auttamattoman kapeaksi. Umpisurkean kauden pelasti kuitenkin Jari Vanhalan korvaajaksi Gnistanista hankittu Markus Oedewald joka 10 maalillaan piti Granin viimeisen säilyjän paikalla loppuun asti. Valitettavasti vain kausi jäi Oedewaldin ainoaksi seurassa.

Kausi 1991 oli Team Granille kohtalokas kun 10 vuotta kestänyt kausi kolmosessa loppui putoamiseen.

Tiukka talous vaivasi edelleen Grania ja Kalle Lindholmin valmentama vuoden 1992 lähes täysin uudistunut joukkue oli mahdottoman tehtävän edessä. Juniorityö ei enää tuottanut kovan luokan edustusjoukkuepelaajia ja kun vielä noin tusinasta uudesta pelaajasta vain Tommi Lingman osoittoitaui selkeäksi vahvistukseksi oli putoaminen selvällä erolla jo aikaisessa vaiheessa selviö. Myös brittihankinta Wayne Hanniganiin käytetyt rahat menivät hukkaan. 66 päästettyä maalia kertoi myös että joukkueessa ei ollut kaikki kohdallaan. Siis pitkästä aikaa kolmoseen!

Uuden puheenjohtajan, Jorma Halosen, johdolla lähdettiin saneeraamaan sekä taloutta että edustusjoukkueen toimintaa. Heimo Lajunen tuli valmentajaksi ja vuoden 1993 joukkueessa oli taas Granin omiakin kasvatteja kahdeksan.

Säästöbudjetilla toiminut joukkue säilyi kevyesti Kolmosessa kuten myös Timo Nousiaisen valmentama joukkue 1994.

Edessä vas.: Richard Wahlstedt, Janne Parhiala, Niklas Söderlund, Timo Nousiainen, Niko Karvosenoja, Kaj Björklund, Jari Laitinen.
Keskirivi vas.: Kimmo Kauppi, Jaakko Nevanlinna, Jarmo Korhonen, Tuomo Lehtovaara, Tomas Estlander, Tomi Hakulinen, Kari Kuusela.
Takarivi vas.: Lassi Ropponen, Tero Linnamaa, Jarmo Jokio, Juha Kupulisoja, Peter Holmqvist, Perttu Koutokangas, Cristian Cifuentes.

Nouska tunsi Espoon jalkapallopiirit läpikotaisin ja saikin suhteillaan joukkuetta asteittain vahvistettua siten että jo vuonna 1995 oltiin valmiina nousemaan kakkoseen joukkueella jossa esiintyi John Gymerin, Jyrki Seppälän ja Harri Laaksosen tasoisia pelimiehiä. Valitettavasti vain omien junioreiden osuus edustusjoukkueessa oli taas hiipunut 15% tasolle.

Lähtökohdat kauteen 1996 olivat mahdollisimman huonot. Palloliitto sijoitti Granin kakkosen länsilohkoon mikä tarkoitti jatkuvia pitkiä pelimatkoja pohjanmaalle, länsirannikolle ja Tampereen suunnalle. Kun joukkuen talous jo ennestään oli heikko ei vahvistuksiin siten juuri rahaa jäänyt. Tämä jätti muuten hyvää työtä tehneen Timo Nousiaisen mahdottoman tehtävän eteen. Joukkue jäi lohkossaan viimeiseksi saatuaan kasaan vain neljä voittoa.

Putoamisen jälkeen pelaajakato oli totaalinen ja seuran johto ilmoittikin helmikuussa 1997 että edustusjoukkueen toiminta loppuu toistaiseksi. Pientä lohtua seuran kauteen toivat 84-syntyneet D-juniorit jotka etenivät aina finaaliin asti arvostetussa Helsinki Cup-turnauksessa. Finaalin joukkue kuitenkin hävisi sateisella Olympia-stadionilla HJK:lle selvin numeroin.

Team Grani jatkoi kuitenkin toimintaansa hyvällä menestyksellä IV divisioonassa ja onnistui jopa kaudella 1998 nousemaan Kolmoseen. Kolmosen paikasta kuitenkin luovuttiin joukkueen korkeaan keski-ikään vedoten. Kun joukkue myös kaudella 1999 oli nousemassa heräsi Kauniaisissa keskustelua GrIFK:n edustusjoukkueen paluusta. Team Grani suostui luovuttamaan sarjapaikkansa (ja pelaajansa) IFK:lle, joka pystyi lähtemään taloudellisesti puhtaalta pöydältä hakemaan nousua takaisin Kakkoseen.

Team Grani vuorostaan lähti hakemaan uutta nousua kuudennesta divisioonasta.

2000-LUKU

Uuden edustusjoukkueen ensimmäiseksi valmentajaksi saatiin houkuteltua Robert Wahlstedt joka kymmenen vuoden poissaolon jälkeen teki paluun Kauniaisiin.

Myös toinen, ehkä vielä merkittävämpi, paluumuuttaja saatiin kun Granin kaikkien aikojen maalitykki Jari Vanhala päätti uransa FC Interissä ja palasi vihreä-valkoisiin. Myös entinen maajoukkuemaalivahti Jan-Mikael Holm oli kovan luokan vahvistus.

Muuten joukkue koostui enimmäkseen Team Granin nostaneen joukkueen pelaajista joten koossa oli mukavasti granilainen ryhmä.

Neljä ensimmäistä kautta joukkue vietti Kolmosessa, mutta uuden lämmitettävän hiekkakentän (2002) myötä tavoitteita oli kiristetty ja syksyllä 2004 oli nousu Niklas Grönholmin valmennuksessa tosiasia. Rekrytointialuetta oli vuosien varrella laajennettu ja joukkuekoostui nyt lähinnä espoolaisista ja granilaisista pelaajista.

Kuvassa: Nousijajoukkue 2004

Eturivi vas.: Teemu Olander, Jari Antikainen, Hannu Nieminen, Filip Tinga, Niklas Grönholm, Jan-Mikael Holm, Tommi Piipponen, Stefan Eklund, Pontus Juntunen.
Keskirivi vas.: Jari Peltonen (huolt.), Timo-Jaakko Messala, Juha Kupulisoja, Tomi Lindqvist, Toni Tiittanen, Antti Rönkkö, Petter Meyer, Henri Jussila, Jyrki Kaukoranta, Calle Slotte (joukk.joht.)
Takarivi vas.: Vesa Joronen, Teemu Ingi, Toni Suutari, Toni Marttila, Tommi Lindholm, Jarno Rautiainen, Jami Simanainen, Jussi Tiainen.

Jaoston puheenjohtajaksi oli samana vuonna noussut ex-pelaaja Calle Slotte, kun hyvää työtä tehnyt Jyrki Vilppula luopui tehtävästä.

Tony Elomaa korvasi Niklas Grönholmin valmentajana kaudella 2005. Pelaajapuolen lähtijät, Jami Simanainen ja Juha Kupulisoja, korvattiin liigassakin pelanneella Merka Hautalalla ja Niklas Roihalla. Myös kreikkalaisvahvistus Antonios Ahiolas tuli seuraan mutta koti-ikävä vei aika nopeasti miehen takaisin kotimaahansa. Elomaa ei kuitenkaan missään vaiheessa kautta löytänyt paperilla melko vahvalle joukkueelle menestyvää pelitapaa ja joukkue ajautuikin hieman yllättäen putoamistaisteluun josta selvisi vaivoin maalieron turvin. Grani teki 20 ottelussa vain 26 maalia joista Merka Hautalan saldo oli 8 ja Petter Meyerin 4. Maalitykki Petter Meyerin peluuttaminen välillä jopa puolustajana varmasti osittain vaikutti joukkueen surkeaan maalisaldoon.

Omia juniorikasvatteja oli pelaajaringissä jo 6 joten siltä osin suuntaus oli oikea. Kauden jälkeen valmentajan sopimusta ei uusittu ja alkoi uuden etsintä.

Vantaan Allianssin skandaalinkäryinen katoaminen jalkapallokartalta koitui yllättävästi Granin onneksi. Sieltä vapautunut, vahvasti Grani-taustainen, Ari Tiittanen osoitti kiinnostusta valmennuspestiä kohtaan ja sopimus syntyi. Arskan paluu seuraan toi mukanaan valmennustietämyksen lisäksi myös paljon kaivattua positiivista julkisuutta. Yhtäkkiä Granista taas puhuttiin. Pelaajarinkiä vahvistivat Henrik Henriksson, Mehdi Kuqi, Marko Ruuhijärvi ja Etelä-Espoon Pallon nuoret lupaukset Eetu Klingberg ja Jarkko Värttö.

Vahvistukset osuivat nappiin ja ilman Petter Meyerin vakavaa polvivammaa joukkue olisi hyvinkin saattanut taistella kovatasoisen lohkonsa kärkisijoista. Nyt sijoitus oli yhdeksäs. Mehdi Kuqi ylsi yhdeksään maaliin, Marko Ruuhijärvi seitsemään ja Petter Meyer viiteen.

Menestystä saatiin myös Suomen Cupissa kun Grani ensimmäistä kertaa historiansa aikana onnistui pudottamaan liigajoukkueen, KooTeePeen. Hyvä kausi kaikenkaikkiaan.

Kauden 2007 edellytyksiä paransi entisestään syksyllä 2006 yksityisellä rahoituksella valmistunut tekonurmikenttä joka asennettiin vanhan lämmitetyn hiekkakentän päälle.

Ari Tiittanen jatkoi edustusjoukkueen valmentajana ja toimi samalla nyt myös seuran valmennuspäällikkönä. Edellisvuoden pelaajarinki jatkoi ja sitä täydennettiin järkevästi. Merka Hautala palasi Graniin ja Janne Uusinarkaus ja Marko Heino vahvistivat puolustusta. Kun myös Petter Meyer oli taas terveenä niin tulosta syntyi. Jos maalinteko oli kahtena edellisvuotena ollut joukkueen akilleen kantapää niin nyt oli asiat toisin. 67 tehtyä maalia (joista Petter Meyer 19) veivät Granin yllätysvoittoon lohkossa jonka ykköspaikalle kaikki veikkasivat jättibudjetilla ja kovalla materiaalilla kauteen lähtenyttä PoPaa. Granilla kuitenkin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Mikael Niemi ja Marko Heino muodostivat mainion toppariparin ja keskikentän pohjalla uurasti Olli Nissinen.

Pelintekijänä kunnostautui Henkku Henriksson ja useilla eri pelipaikoilla esiintyneet Jarkko Värttö ja Eetu Klingberg jopa ylittivät heihin asetetut odotukset. Myös monitoimimies Niklas Roiha pelasi toistaiseksi parhaan kautensa Granissa.

Petter Meyer vuorostaan nosti itsensä suurten maalintekijöiden joukkoon ja häntä voidaan jo nyt verrata sellaisiin menneiden aikojen suuriin IFK-sankareihin kuten Paavo Velten, Hannu Saarelainen, Paul Culpin ja Jari Vanhala.

Yllätykset Suomen Cupissa sai myös jatkoa kun Grani taas antoi lähtöpassit revanssimielellä Kauniaisiin tulleelle KooTeePeelle. FC Oulu vieraissa koitui sittemmin IFK:n kohtaloksi.

Ari Tiittasen siirtyminen kesken kauden HJK:n palvelukseen oli oikeastaan hienon kauden ainoa pikku miinus. Arska osallistui kuitenkin kakkosvalmentajan ominaisuudessa Granin toimintaan kauden loppuun asti kun Jan-Mikael Holm otti ykkösvastuun.

Nousu on varmistunut lokakuussa 2007.

Edessä ovat siis uudet suuret haasteet sekä pelillisellä että taloudellisella puolella. Nykymuodossaan I-divisioona pitkine ja kalliine pelimatkoineen (Tornio, Kemi, Oulu, Kokkola, Vaasa j.n.e.) vaatii äärimmäisen kovaa panostusta sekä pelaajilta (ei ammattilaisia) että taustajoukoilta (ei ammattilaisia). Kannattaa kuitenkin muistaa, että Granissa on pelattu Ykköstä aikaisemminkin, joten täysin mahdollistahan se on.