T2016

GrIFK T2016-joukkue harjoittelee yhdessä v. 2015 syntyneiden tyttöjen kanssa ja harjoitukset ovatkin täynnä iloisia ja energisiä nuoria futareita. Otamme mielellämme mukaan uusia pelaajia. Tällä hetkellä harjoitusringissä on mukana yhteensä 28 tyttöä.
Harjoittelemme kolme kertaa viikossa, keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Talvisin treenaamme seuramme kuplahallissa FA Solutions Arenalla (ke ja la) sekä Mäntymäen koulun salissa (su). Kesäisin harjoittelemme myös Kauniaisten keskuskentällä.
Talvikaudella olemme mukana Espoon Talvisarjassa ja kesällä osallistumme Espoon Kesäliigaan.
Joukkueessa on liuta on aktiivisia vanhempia ja harjoituksissa näkyykin ajoittain muitakin apukäsiä. Joukkueessamme on kiva yhdessä tekemisen meininki.
Joukkueeseen voi tutustua kahden viikon ajan maksutta, omalla vakuutuksella. Tervetuloa mukaan!
YHTEYSTIEDOT
Joukkueenjohto
Valmennus
Nikki Hanén
Markus Pastila
Noora Kontro
Antti Pajukka
Harjoitusvuorot
Kauniaisissa FA Solutions Arenalla sekä kesäisin Kauniaisten keskuskentällä.
Sarjat ja turnaukset
Kesällä pelaamme Espoon liigassa useammalla peliryhmällä ja talvikaudella olemme mukana Espoon Talvisarjassa, joten jokaiselle pelaajalle tulee sopivia pelejä kesän aikana.
Lisäksi osallistumme turnauksiin lähialueilla.